Tag: amk

Mitä olen oppinut mainosalalta

–Vaikka mainosalan ihmiset ovatkin hulluja ja luovia, perustuu heidän työnsä 90-prosenttisesti analyyttiseen ajatteluun ja hyvään taustatyöhön, on Jesse Korolainen saanut harjoitteluaikanaan todeta. –Se loppu 10% on sitten sitä, joka erottelee toisistaan mainostoimistot ja mainostajat: pitää olla uskallusta erottua laumasta, muistuttaa Mika Lehtovuori.

Työharjoitteluni lähestyy loppuaan ja tässä vaiheessa haluaisin jakaa hieman ajatuksiani saamastani kokemuksesta. Hyvin pitkälti ajatusmaailmani ja käsitykseni mainosalasta on muuttunut verrattuna vuoden takaiseen. Kuvittelin alan olevan kuin lasten leikkiä, mutta todellisuus onkin hieman erilainen.

Kuten aiemmissa artikkeleissani olenkin maininnut, ei mainonta suinkaan ole kallista. Tai voihan se mainos tuntua ostettaessa kalliilta, mutta todennäköisesti hyvin kohdennetun ja ideoidun mainoksen tuotot ovat moninkertaiset panostukseen nähden. Tietysti mainontaa voi tehdä itse ja varmasti sitä saa tehtyä halvallakin, mutta kannattaa miettiä, onko tästä hyötyä ja voisiko ajan käyttää paremmin? Jos mainosta ei kohdenneta oikein, eikä sen ideaa mietitä kunnolla, syntyy nopeasti mielikuva kalliista ja tehottomasta mainonnasta. Pienyrityksen kannalta mainonnan pohjatyön hinta saattaakin tuntua kalliilta, koska työmäärä on sama riippumatta yrityksen koosta.

Kenties suurin oivallus on se, että ala perustuu faktoihin, ei suinkaan hulluihin ideoihin, vaikkakin ne ovat myös tärkeä osa kokonaisuutta. Jokainen alan vakavasti otettava toimija nojaa toimintansa jonkinlaiseen faktatietoon, esimerkiksi kohderyhmistä, yrityksen arvoista ja viestinnän tavoitteista. Erottava tekijä mainosalan yritysten kesken on lopulta kuitenkin luovat ideat, mutta ilman faktoja nekin menevät hukkaan. Uskallan väittää, että 90% työstä perustuu faktoihin ja loput 10% on niitä luovia ideoita.

Lopuksi haluaisin kiittää Ideavuon poppoota mielekkäästä harjoittelupaikasta. Pääsin mukaan mielenkiintoiseen toimistoon, joka on suurten muutosten keskellä. Harjoittelun aikana henkilöstö kasvoi kahdesta neljään, joten uusia toimintamalleja ja roolituksia jouduttiin miettimään. Työnkuva oli monipuolinen ja pääsin mukaan monenlaisiin projekteihin. Jatkossa joudutte valitettavasti keittämään itse kahvinne. Heh.

– Jesse Korolainen, Harjoittelija

Verkkosivuillamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä sivujamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

Lisätiedot


Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, jonka internetselain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeitä käytetään esimerkiksi silloin, kun käyttäjän tietoja halutaan säilyttää tämän siirtyessä internetpalvelun sivulta toiselle. Evästeiden avulla pyritään parantamaan sivuston käyttäjän käyttökokemusta tarjoamalla tälle kiinnostavaa materiaalia. Evästeiden avulla käyttäjistä voidaan kerätä seuraavia tietoja: • Evästeitä on kahden tyyppisiä: ns. stored cookie (pysyvä eväste), joka tallentuu käyttäjän laitteelle, sekä lyhempiaikaisia evästeitä, jotka poistuvat käyttäjän laitteelta tämän poistuttua verkkopalvelusta.

Sulje