Tag: kilpailukyky

Innovaationa brändistrategia

Yritykset joutuvat miettimään kaiken aikaa keinoja erottuakseen kilpailijoistaan, jotta saavat kasvatettua kilpailukykyä. Kilpailukyvyn hankkimiseksi keinot ja luovuus saattavat olla yrityksellä hukassa tai ainakin uupua resurssien puutteesta. Luovuus unohtuu ja myrkyttyy kiireen sekä konkreettisten töiden lomassa. Kuulostaako tutulta? Kuitenkin menestyneimmät yritykset pystyvät luomaan mullistavia innovaatioita ja sen varassa eläminen kannattelee jopa vuosikymmeniä (Solatie & Mäkeläinen 2013, 40). Kun kilpailijat pääsevät vuosien päästä samalle tasolle, on innovaattori jo rakentanut itselleen hyvin vahvan ellei peräti ylivoimaisen kilpailuedun. Tätähän me kaikki haluamme olla – innovaattoreita!

Haluan kuitenkin haastaa, voiko uusi brändistrategia olla uusi innovaatio? Innovaatioita on hyvin monenlaisia ja tavallisesti ne liitetään vain tuotteiden, palveluiden tai teknologia kehittämiseen. Innovaatio voi kuitenkin olla esimerkiksi yrityksen käyttöönottama uusi prosessi, uusi organisatorinen menetelmä liiketoimintakäytännöissä tai markkinointiprosessi. Markkinointi-innovaatio on yrityksen käyttöönottama uusi markkinointistrategia tai –menetelmä, joka olennaisesti eroaa yrityksen aikaisemmista menetelmistä ja toimintamalleista eikä sitä ole aikaisemmin käytetty. Markkinointi-innovaatioihin katsotaan kuuluvaksi myös brändi-innovaatiot. (Solatie & Mäkeläinen 2013, 29-32.) Yhteenvetona perusteluja miksi brändistrategia on merkittävä innovaatio ja mitä hyötyä siitä saadaan;

  • Yritykselle -> vahvempi brändi-identiteetti, selkeät/yhtenäiset toimintatavat, tunnettuuden kasvu, suunnitelmallisuus, tuloksen kasvu
  • Asiakkaalle -> vahvempi brändi-imago, selkeät viestit ja assosiaatiot, uskollisuus, luotettavuus, mielenkiintoisuus

Tikka & Gävert (2014) kirjoittavat tieteellisessä artikkelissaan brändi-innovaation merkityksestä. Arvonluonnin keinot ovat muuttuneet ja meillä on käsissämme uuden bisneksen rakennuspalikat. Tarvitsemme aivan uudenlaista näkemystä bisneksen mahdollisuuksista ja päämääristä. On käytävä kriittisempää keskustelua siitä kuinka roolit muuttuvat uudenlaisessa maailmassa ja miten yritysten on muututtava mukana, koska suomalaista liike-elämää sekä julkista keskustelua hallitsevat edelleen vanhan aallon narratiivisuus. Lisäksi yritykset tarvitsevat avoimempaa asennetta uusien strategioiden ja innovaatioiden suunnittelussa ja niiden tukemisessa. Näin voimme saada suuriakin moottoreita käyntiin. (Mts. 65.) Yhteiskunnassamme tulisi nähdä innovaatiot uudella tavalla ja antaa niiden kehittämisessä tilaa luovuudelle. Yritysten on aika reagoida nopeasti muuttuneeseen ympäristöön, käännekohtiin yrityksen prosesseissa sekä kykyyn ennakoida tulevaisuutta. Uusi brändi-innovaatio nostaa yrityksen arvoa ja on yksi kasvuhakuisen yrityksen välttämättömistä toimenpiteistä. Digitaalisessa ajassa korostuvat juuri aineettomat ja kulttuuriset innovaatiot.

Yritys pystyy luomaan innovaationsa itse tai yhteistyökumppanin avulla, joka tietenkin vaatii resursseja, kuten alussa totesimme. Resurssien kohdentaminen brändistrategian innovointiin on kuitenkin kannattavaa ja luo juuri niitä ominaisuuksia ja toimintamalleja yritykselle, joita menestyminen sekä kasvu vaativat. Brändi voi olla ulospäin vahva vain jos sisäinen brändialusta on tehty vahvaksi. Yrityksen vahvasta brändialustasta kumpuava brändi-identiteetti, ydinviestit, sisäinen osaaminen ja henkilöstön käyttäytymismalli ovat kaikkein vaikeimmin kilpailijoiden kopioitavissa. Koska brändi-innovaatio ei ole yksi prosessi vaan jatkumo, yritys lisää sillä kestävää kilpailukykyä. Jatkuvan toiminnan matkiminen on kilpailijoille haastavaa. Nyt siis kilpaillaan kiivaasti luovuudesta, innovaatioista sekä brändivapaasta tilasta!

-Ideavuon Elli eli Annika-

Verkkosivuillamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä sivujamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

Lisätiedot


Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, jonka internetselain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeitä käytetään esimerkiksi silloin, kun käyttäjän tietoja halutaan säilyttää tämän siirtyessä internetpalvelun sivulta toiselle. Evästeiden avulla pyritään parantamaan sivuston käyttäjän käyttökokemusta tarjoamalla tälle kiinnostavaa materiaalia. Evästeiden avulla käyttäjistä voidaan kerätä seuraavia tietoja: • Evästeitä on kahden tyyppisiä: ns. stored cookie (pysyvä eväste), joka tallentuu käyttäjän laitteelle, sekä lyhempiaikaisia evästeitä, jotka poistuvat käyttäjän laitteelta tämän poistuttua verkkopalvelusta.

Sulje